tiistai 20. marraskuuta 2012

Postikortti

Heippa tähän tiistai päivään! Korttini tänään tästä Stampendousin leimasimella tehdystä postikortti kuvasta. Tilasin tämän leimasimen jo syyskuussa kun ihastuin leimasin kuvan kauneuteen. Korttia aloin tekemään lokakuussa ja siittä asti tämä onkin pyörinyt pöydällä, välillä silppulaatikossa ja monen monta kertaa ollut työn alla ja taas joutunut sinne silppulaatikkoon. Huh, kuinka haastava leimakuva onkaan minulle. Leimasimenkin olen myynyt jo pois, kun ajattelin etten saa varmastikkaan tästä kuvasta mitään aikaiseksi. Embossattunakin näitä on pöytälaatikossa vinopino :) Kun sain muutamia korttitilauksia ja yksi asiakas halusi mielellään vintagehenkisiä kortteja, päätin että nyt teen tästäkin kortin valmiiksi, meni siihen sitten päivä tai kaksi. Korttiin en ole vieläkään tyytyväinen, mutta kuitekin sain sen vihdoin lauantaina valmiiksi asti :) Korttipohjan koko 14.8x14.8cm Ruskea tekstuuripintainen kartonki Tim Holts, kuviopaperi Pion Design. Leimasinkuva painettu ruskealle sileälle kartongille ja kun halusin korttiin huurteisen vaikutelman, tuputtelin luomivärisiveltimellä valkoista versacolorin mustetta talojen kattoihin, maahan sekä puihin. Puihin ja hankiin halusin laittaa hivenen Stickelsin kimalleliimaa sävynä diamond, jotta saisin vielä enempi "lumisempaa" säihkyä korttiin. Ikkunoihin laitoin myöskin Sticklesin kimalleliimaa "kynttilän valoksi" ja sävynä on Yellow. Leimasinkuvan ja lumihiutaleiden alla rypisteltyä pitsiä. Nauha ja pitsit  Nauhataivaasta, lumihiutaleet leikkasin Martha Stewardin leikkurilla, timantit ja haaraniitti Paperellasta. Timanttien alla olevat metallikoristeet olen ostanut aikapäiviä sitten kirppikseltä. Leimasinkuvan nurkissa olevat joulutähden lehdet väritin Copiceilla ja lisäsin keskustaan vielä Sticklesin kimalleliimaa sävynä Ruby slippers, jouluinen teksti Heinikasta ja kuuluu taas siihen samaan jouluiseen tekstileimasinsettiin. Mukavaa tiistaita teille jokaiselle!

10 kommenttia:

  1. Tyylikäs kortti kyllä on tämä ja ihanan vanhan ajan tuntua kortissa.Olet onnistunut hienosti.Itsellä jäisi tekemättä koko kuvan väritys on sen verran haastavan näköinen. Pakkas päivää sinne :)

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana kortti! Takuulla haastava väritettävä mutta hienosti olet onnistunut!

    VastaaPoista
  3. Hieno ja niin vanhanaikainen tyyli! :)

    VastaaPoista
  4. Upea kortti ja ihastelin erityisesti katon ja maan lumipintaa... niin aito...
    siiskö luomivärisiveltimellä noin upeaa jälkeä leimasinmusteella, uskomatonta... on aivan kuin utuisesti koholla.... eikö siinä todellakaan ole "pumpulia" päällä?
    Olet kyllä taitava!!

    VastaaPoista
  5. Huh, miten upea. Enpä taida kehdata tehdä korttia samasta leimasinkuvasta. Ei tule sinnepäinkään niin ihana kuin sinun on. Sinä teet niin molipuolisesti noita kortteja. Kyllä on aina kiva katsella niitä myös.

    VastaaPoista
  6. Aivan taas mahtava juuri minun näköinen, josta tykään ja on uutta ja vanhaa.
    Kerrasaan ihana!

    VastaaPoista
  7. Aivan upea kortti! Paremmin ei olisi voinut onnistua! Kuvasta tulee aivan ihana tunnelma, niin on upea väritys! :)

    VastaaPoista
  8. Oot tehnyt tosi kauniin kortin. Ja vielä niin monihyväisen. Kiva pieni yksityiskohta, noi valot ikkunoissa. Hienosti oot tehnyt !!!

    VastaaPoista