torstai 16. elokuuta 2012

Halitus

Heippa teille ja aurinkoista torstaita. Kiitos teille  jokaiselle taas jättämistänne ihanista kommenteistanne! Mukavaa, kuinka te jaksatte päivästä toiseen vierailla blogissani ja jättää ihania kommenteja. Itsekkin pyrin aina mahdollisuuksien mukaan vierailuille teidänkin blogeihinne ja aina kyllä olen jokaisellekkin kommenteja jättänyt. Kohta tulee puolivuotta minulla, kun olen täällä bloggerin puolella blogiani pitänyt ja olen äärimmäisen onnellinen kaikista jotka blogiani seuraatte, melkein 5750 kävijää 5kk.n aikana. Varmastikkin laitan jotain arvontaa ensikuussa käyntiin puolivuotis kunniaksi :) Kiitos myöskin teille jotka muistatte aina silloin tällöin sähköpostilla ja kerrotte kuulumisianne, pyrin yleensä vastailemaan samanpäivän aikana, mutta viimepäivien aikana en ihan jokapäivä ole sähköposteihinkaan kerennyt vastailemaan, kun tämä meidän 1v8kk pieni miehen alku on itsekseen päättänyt ettei hän enään päiväuniaan tarvitsisi, vaikkakin äiti on ihan toistamieltä :)  Kauhia tekeminen ensiksikkin saada herra nukkumaan ja jo kohta kuuluu iloinen "viserrys" hänen sängystään. Kotityöt näin olleen tahtoo jäädä iltaan ja sen takia en monesti enään iltaisin tuonne askarteluhuoneeseeni kerkiäkkään, tämänpäiväinenki kortti on jo tehty aikaa sitten ja on Mo Manningin tuotantoa. Mukavaa torstaita teille jokaiselle <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti