tiistai 29. tammikuuta 2013

Koristeltuja pilttipurkkeja

Tuulista tiistaita ystävät hyvät!  Olen säästellyt jo vuoden verran pilttipurkkeja joita olen aikonut koristella mökille koristellisiksi maustepurkeiksi. Vihdoin viimeviikolla päätin että nyt ne saavat kyytiä tuolta yläkaapista ja ainakin aloitan purkkien tuunauksen. Ajatuksenani oli tosiaan tehdä näistä maustepurkkeja koristeeksi seinähyllylle vaaleanpunaisen ja beigen värisävyissä, mutta eipä minulla sitten ollutkaan tarpeeksi asti sopivan väristä satiinihauhaa saatikka beigenvärisiä kukkia, joten valitsin sitten beigen tilalle vaaleansinisen (ompa kumma) :) No näistä tuli sitten niin runsaan näköisiä kukkinensa, niin jätimpä sitten ainakin toistaiseksi ne mausteiden nimet laittamatta ja luulen että nämä päätyvätkin nyt ihan johonkin muuhun kuin maustehyllylle :)) Olen tuunannut näitä nyt kuusi kappaletta ja toiset mokovat vielä odottavat tuunaamista, mutta jospa niistä sitten kuitenkin ne maustepurkitkin syntyisivät eikä niistä tulisi näin "rönsyileviä" ja taidän kallistua sittenkin vain valkoisen ja beigen väriyhdistelmään :) Pilttipurkkien kannet maalasin ensin valkoisella akryylimaalilla ja sen jälkeen liimasin vielä päälle palan pitsiä. Kannen reunassa menee puolihelminauhaa ja päällekkin laitoin muutaman kukkasen ja nuppuja. Purkeissa olen kukkien alle ensin liimannut harsoa, kun rypistelty pitsi ei oikein asettunut aloillensa ja harson päälle liimasin kukkia ja nuppuja. Purkkien yläreunassa nauhakujallista pitsiä ja satiininauhaa sekä rusetin päällä pieni helmikoriste. Pitsit, helminauha ja satiininauhat Nauhataivaasta, kukat Wild Orchid Craftsilta. Mukavaa tiistain jatkoa teille jokaiselle!
Toivottelee, Mari-Susanna :)

11 kommenttia:

  1. OW OW Mari_Susanna kuinka upeeeita voivatkin olla.
    Tykkään tykkään hirrrmuusti!Saako apinoida:)?
    Halauksin Kaija<3

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka suloisia ! Tosin vähän turhan fiinejä kai maustepurkeiksi.. ;D T.Minna L

    VastaaPoista
  3. Upeasti koristeltuja pilttipurkkeja.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit! Ehkä tosiaan ovat liian koreita mausteille, mutta minulle tuli ensimmäisenä mieleen ristiäislahjat (kastevesi ei noissa taida säilyä, mutta voisihan niissä antaa vaikka kauniin korun tai pienen alkupääoman tulevaisuudelle). :)

    VastaaPoista