lauantai 27. heinäkuuta 2013

Korurasia

Heippa ja huh hellettä :)  Mukavan lämmin päivä, joka tosin on minulla mennyt sisällä ystävän tyttären rippijuhliin hillakakkuja valmistaessa :) Olen pitkän aikaa haeskellut itselleni pientä korurasiaa helmikorvakoruilleni ja kun sellaista sopivaa ei ole vastaan "kävellyt" ajattelin että teenpäs sen sitten itse. Rasiana olen käyttänyt Geisha suklaakonvehtirasiaa, jonka maalasin ensin valkoisella akryylimaalilla. Akryylimaalin päälle levitin valkoista pitsiä ja painelin kiinni maaliin, niin että maali tuli pitsin läpi vielä kunnolla märkänä, jonka päälle ripottelin vielä lasimurskaa. Rasian reunoille laitoin Helmisifonkinauhaa sekä lilan väristä rosettinauhaa. Keskelle kantta tein isohkon kukkarykelmän ja sivuun vielä Seam binding nauhaa valkoisena että lilana ja ihanan vintageaiheisen napin. Kaikki nauhat ja nappikin ovat Nauhataivaan valikoimasta, kukat Wild Orchid Craftsilta. Kuvien oton jälkeen olen vielä lisännyt muutamia kristalliprismoja sinne tänne rosettinauhan kukkien keskelle.

Meillä näyttäisi tulevan ukkonen päälle, joten on varmaanki parempi panna tietokone kiinni ja lähteä muihin hommiin :)

Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle toivottelee,   Mari-Susanna




keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Onnittelut!

Heippa ja hyvää keskiviikon myöhäisiltaa! Pojan rippijuhlat on nyt juhlittu ja vielä on muutama lomapäivä jäljellä, ihanaa, kun saatiin takaisin helteet ja aurinko :) En ole piiitkään aikaan tilannut Mo Manningilta uusia digikuvia ja yksi ilta päätinkin sitten että käympäs pitkästä aikaa kurkkimassa hänen sivuillaan ja voi, mitä uusia ihanuuksia sinne oli digikuvina taas tullutkaan. Tämäkin kuva oli mielestäni niin söpö, että oli heti se saatava :) Korttipohjan koko 14.8x14.8cm, tekstuuripintainen cartonki American Crafts, kuviopaperi Marianne Design, digileimasin kuva siis Mo Manning. Kuvan alla 15cm kakkupaperi, pitsit ja nauhat Nauhataivaasta, perhonen kirppishankinta, kukat Wild Orchid crafts, väritys Copiceilla.

Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

Toivottelee, Mari-Susanna

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Rippionnitteluja

Heippa ja mukavaa lauantain iltapäivää! Ensi viikonloppuna juhlitaan toiseksi vanhemman lapsemme rippijuhlia. Olen aloittanut jo pikkuhiljaa leipomisen, pikkuleivät ja kuivakakku on jo valmiina :) Ensiviikolla onkin sitten hulinaa ja huisketta, mutta minusta on kyllä ihana laittaa juhlia ja tehdä leivonnaisia, sekä nähdä sukulaisia, juhlat ovat aina kivoja ja niistä nauttii täysin siemauksin. Rippikortin tein jo valmiiksi, niin ei jää muilta kiireiltä viimetippaan. Jotenkin vain niin herkistyin tätä korttia tehdessäni. Tuntuu vain niin uskomattomalta, kuinka se tuo aika kiirii. Vasta saimme hänet synnytysvaikeuksien ja komplikaatioiden kautta kuitenkin terveenä syliimme ja nyt hän jo mopollaan huristelee tuolla kylän pinnassa tyttöystävä moponsa tarakalla.. :) Kortin tein 10.5x21cm korttipohjaan, tekstuuripintainen kartonki Tim Holtz, kuviopaperi Pion Design, leimasinkuvana Mo Manning digikuva, jonka olen värittäny Copic Ciaon tusseilla, ja kuvan alla pala rypisteltyä pitsiä. Pitsi Nauhataivaasta, satiininauha kirppisosto, teksti Paperinauhasta. Kuviopaperin reunaan lisäilin kukkien keskustoihin Sticklesin kimalleliimaa ja pojan ympärille pieniä pisteitä liguid pearlsia. Pikkuisen tuli myöskin töherreltyä tusseilla, kun kivistä lähti tussi leviämään ja menin vielä niitä korjailemaan puhdistustussilla, niin eiköhän väri levinnyt vain entisestään.

Mukavaa viikonlopun jatkoja jokaiselle teistä!

Toivottelee, Mari-Susanna :)

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Haikaran vierailu

Heippa ja mukavaa lauantain iltapäivää! Vauvakorteille on taas tilausta, ja tässä yksi loppuviikosta valmistunut  kortti poikavauvalle. Korttipohjan koko 14.8x14.8cm, tekstuuripintaiset kartongit American Craftsin, kuviopaperi Forever Friends New Arrival paperikosta, Leimasinkuva Magnolian jonka olen stanssanut Spellbindersin stansseilla ovaalin mallisiin kehyksiin. Kuvan alla pitsiä, jonka olen värjännyt Distress ink leimasinmusteella. Kortissa käytetty mm. La-La Land Graftsin,  Marianne Design ja  Magnolian stansseja. Satiininauha ja sydänkoristeet Nauhataivaasta, teksti Heinikasta. Väritys Copic Ciaon tusseilla ja lisäsin vielä kimalleliimoja kolmiuloitteisuutta tuomaan. Lämpimät kiitokset teille jokaiselle kommentteja jättäneille, ne lämmittävät aina mieltäni ja saan taas uutta innostusta askarteluun :)

Hyvää viikonlopun jatkoja sinulle ja kiitos kun piipahdit blogissani!   Toivottelee, Mari-Susanna :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Rippikutsuja

Heippa ja aurinkoista torstaita ja hyvää alkanutta heinäkuuta :) Loman olen aloitellut tällä viikolla, mutta ilmat eivät kyllä ole olleet oikein suotuiset... Vettä satanut melkein kaatamalla joka päivä ja ukkostanut, mutta onhan tässä vielä toki lomaa jäljellä :) Meillä vietetään pojan rippijuhlia kahden viikon päästä ja olenkin joka ilta värkkäillyt rippikutsukortteja. Korteista tein mahdollisimman yksinkertaiset ja ihan jokaisen  kutsukorttin samalla kaavalla. Korttipohjan koko on 10.5x21cm, ruskehtava tekstuuripintainen kartonki American craftsin jotka olen kohokuvioinnut. Pitsi ja satiininauha ovat Nauhataivaasta, kukkaset itse rakenneltuja joiden tarvikkeet ovat Wild Orchid Craftsilta, metalliperhonen Paperellasta, teksti kirppislöytö.

Aurinkoa päiviinne! Toivottelee, Mari-Susanna

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kortti työkaverilleni

Aurinkoista maanantaita! Juhannus meni meillä rauhallisissa merkeissä, leväten ja hyvää ruokaa syöden :) Vielä tämä viikko  töitä ja sen jälkeen alkaa kuukauden kesäloma.  Tämän kortin tein työkaverilleni, joka kuvaa niin täydellisesti hänen tätä hetkeään :)  Korttipohjan koko 14.8x14.8cm, tekstuuripintaiset kartongit American Crafts, kuviopaperi Magnolian, leimasinkuva I brake for stamps. Pitsit ja satiininauha Nauhataivaasta, kukat Wild Orchid Crafts, väritys Copiceilla.

Aurinkoista viikon jatkoa!  Toivottelee, Mari-Susanna

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesäkuun DT-työt Nauhataivaalle

Heipparallaa pitkästä aikaa! Kortteja olen tehnyt joitain ja ovatkin jo saajillaan ja kuvat korteista jäänyt ottamatta, ja tämä päivityskin tahtoo nykyään vain jäädä tekemättä :( Olenkin kuumeisesti miettinyt blogini kohtaloa jatkosta, kun ei vain aika tahdo yksinkertaisesti riittää kaikkeen. Sain vuoden jatkosopimuksen työpaikkaan jossa olen ollut 3kk työharjoittelussa, ja näin ollen en nyt sitten vielä lähihoitaja koulutusta aloitakkaan ja mieluusti kyllä töitä taas teenkin pitkän kotona olon jälkeen :)  Nyt julkaisuvuorossa Nauhataivaan DT- työt kesäkuulle. Tällä kertaa Kirsi oli valinnut 3 erinlaista settiä (kuvat voit käydä katsomassa  Kirsin blogista TÄÄLTÄ) ja minulla oli käytössäni setti nro. 1 joka sisälsi taas upeita nauhoja ja koristeita. Tein 3 korttia, yhden  syntymäpäiväkortiksi vintageaiheisena, valmistujaiskortin Stampendousin leimasinta käyttäen sekä vauva-aiheisen kortin korttikuvasta ja korteissa kaikki käyttämäni nauhat ja koristeet siisNAUHATAIVAAN valikoimasta paitsi keltainen perhonen valmistujaiskortissa. Kaikki työni näytillä siis tässä samassa postauksessa.

Aurinkoa päiviinne! Toivottelee, Mari-Susanna
Kortti tyttövauvalle
Valmistujaiskortti
Syntymäpäiväkortti

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Onnittelut

Aurinkoista Helluntaita ja hellettä piisaa :) Tänään olen taas vanhentunut vuodella ja monta uutta ryppyä saanut silmänurkkaan ;) Kesäinen onnittelukortti aikuiselle naiselle,  ei kuitenkaan itselleni :) Korttipohjan koko on  14.8x14.8cm  vanijan värinen tekstuuripitainen kartonki Papermanian, kuviopaperi Inkido. Tekstin olen kehystänyt Spellbindersin Floral ovalsin suurimmalla stansilla stanssattuun koristekehykseen ja tekstikehyksen alla pala rypisteltyä harsoa. Nauha Askartelu Sinisiivestä, kukat Wild Orchid Craftsilta, perhonen Paperellasta. Koristehelmet tein Liquid pearsilla sävynä White opal, teksti omasta värssykirjasta, jonka olen  tallentanut kaupasta ostetusta kortista :)

Aurinkoista päivän jatkoa! Toivottelee, Mari-Susanna

lauantai 18. toukokuuta 2013

Nauhataivaan toukokuun DT-työ kortti nro.3

Aurinkoista ja helteistä lauantai päivää! Nyt olemme saaneet kolmen päivän ajan nauttia upeasta kesän helteestä, eilen varjossa 25´c , kuten myös tänään. toivottavasti näitä helteitä riittäisi koko kesälle eikä vain näin toukokuulle, kuten viimevuonna. Kolmas korttini Nauhataivaan DT-työksi toukokuulle on hääkortti. Korttipohjan koko 14.8x14.8cm, vaniljan värinen tekstuuripintainen kartonki Papermanian, kimallekuvioitu kuviopaperi Amanda. Kukat ja kulmakoriste Wild Orchid Craftsilta, muoviset sormukset Paperellasta Sydämmet olen stanssannut Nellie´s stanssilla, teksti Heinikasta. Kaikki nauhat ja upea vintageaiheinen nappi NAUHATAIVAASTA, käykääpäs kurkkimassa, siellä on aivan ihania tuotteita tarjolla! Mukavat viikonlopun jatkot teille jokaiselle <3 Toivottelee, Mari-Susanna

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Toukokuun DT-työni Nauhataivaalle kortti nro. 2

Heippa ja oikein hyvää äitienpäivää kaikki äidit <3 Toukokuun toinen DT- korttini Nauhataivaalle, ihanasta toukokuun nauhapaketista on vauva-aiheinen. Korttini tein hyvin neutraalin sävyiseksi ja näin ollen kortti sopii sitten kummalle vauvalle vain :) Tässäkin kortissa siis kaikki nauhat,pitsit, kukat ja koristeet Nauhataivaasta. Kortin koko 14.8x14.8cm, vaniljan värinen tekstuuripintainen kartonki Papermanian, kuviopaperi Inkido, BABY teksti Marianne Design stanssilla stanssattu, teksti kirppariostos. Vauva-aiheisen leimasimen valmistajaa en valitettavasti tiedä. Ihanaa äitienpäivän jatkoja teille jokaiselle <3

Toivottelee, Mari-Susanna

torstai 9. toukokuuta 2013

Toukokuun DT-työt Nauhataivaalle kortti nro. 1

Heippa ja hyvää helatorstaita!  Saimme jälleen upeat nauhapaketit käytettäväksemme Nauhataivaan DT-töihimme toukokuulle. Itse tein paketista tällä kertaa 3 korttia ja tässä niistä ensimmäinen. Tänä vuonna ei aika riitä valmistaa yhtään tilauskortteja äitienpäivään, mutta omalle äidilleni kuitenkin halusin ehdottomasti itse kortin valmistaa. Korttipohjan koko 14.8x14.8cm, lila tekstuuripintainen kartonki American Crafts,jonka päällä kakkupaperi sekä Joy! stanssilla stanssattu koristeellinen kehys. Kortissa käytetyt kaikki nauhat ja upea  nappi  Nauhataivaasta, kukat, strassit ja puolihelmet Wild Orchid Craftsilta. Käykäähän kurkkimassa Nauhataivaan putiikissa, mitä kaikkia ihanuuksia kaupasta taas löytyykään!! Nauhataivaan Kirsi hakee DT-tiimiin yhtä uutta jäsentä, Maijun jättäessä pestinsä, käykääpäs lukemassa tarkemmat hakuohjeet Kirsin blogista ja sieltä myöskin pääsette näkemään muiden DT-tiimiläisten upeat toukokuun työt. Oikein mukavaa torstai päivää teille ihan jokaiselle <3 Toivottelee, Mari-Susanna

lauantai 4. toukokuuta 2013

BLOGINAMUSET ARVOTTU

Aurinkoista lauantai päivää :)  Olette varmastikkin jo odotelleet bloginamusten arvonnan suorittamista, kun lupasin palkinnot arpoa jo 26.4  :) Siis nämä päivät juoksevat niin nopeasti ja ihan huomaamattani olen sitten arvonnan suorittamisessa pahasti myöhässä, ANTEEKSI! Nyt vain on niin hulina ja vilske omassa elämässäni tällä hetkellä, että monesti ajattelen että kun saisi edes muutaman lisätunnin vuorokauteen lisää ja jäisi hiukkasen omaakin aikaa jota vielä jokunen kuukausi takaperin oli enemmän, nyt sitä ei tällä hetkellä juurikaan ole. Heinäkuussa olen kuukauden lomalla ja silloin jos ehtisi taas touhuta omiakin juttuja enemmän :) Mutta nyt olen arvonnat suorittanut ihan perinteisellä nimi lappuun systeemillä ja palkinnot menivät seuraaville henkilöille;



Tuotepalkinto meni nrolle 26 eli KIRSTI, oikein paljon onnea!!!!!
ja 20€ arvoinen lahjakortti Paperellaan meni nrolle 20, eli TUULA R oikein paljon onnea!!!!!

Laitatteko minulle sähköpostia tulemaan niin saan teidän yhteystietonne ja saan palkinnot postiin :)
m-s.kynkaanniemi@luukku.com

Aurinkoista lauantain jatkoja teille jokaiselle!!

Toivottelee, Mari-Susanna